Tampereen kaupunki on viritellyt jo Koilliskeskuksen suunnitteluvaiheessa koillisen alueen asukas- ja järjestöyhteistyötä, ja Kotipesä-hanke on tietysti mukana touhussa. Tapaamme tulevia järjestökumppaneitamme ensi viikon torstaina 27.10. koillisen tapahtumaverkoston kick off -tapahtuman merkeissä. Koolla ovat suunnittelussa mukana olleet alueen järjestöt ja yhteisöt, ja asianamme on koota eri tahojen odotuksia tulevan yhteistyömme pohjustamiseksi. Mitä toimintaa haluaisit Linnainmaalle? Tsekkaa blogista, millaisia osallistumismahdollisuuksia tarjoamme, ja anna rohkeasti ideasi meille, niin voimme kertoa siitä muillekin toimijoille!