Luin tänä aamuna erään fb-kaverini kirjoittaman facebook-päivityksen, jossa hän käsitteli rohkeasti yksinäisyyttä konkreettisten, omakohtaisten esimerkkien kautta ja jakoi samalla linkin tähän mielenkiintoiseen blogaukseen aiheesta: Syvä yksinäisyys näyttää aivoissa hälytystilalta. Totesin, että tuo linkki on laitettava jakoon, onhan hankkeemmekin perimmäisenä tavoitteena mahdollistaa ihmisille kaikenlaisia yksinäisyyttä vähentäviä ja ennalta ehkäiseviä toimintoja. Kirjoitus valottaa yksinäisyyttä tieteen näkökulmasta raikkaammin kuin ainaiset pohdinnat siitä, miten yksinäisyyttä voitaisiin vähentää väestötasolla…

Yksinäinen puu Pihlavassa. Kuva: Santtu37

Blogaus vaikutti heti hyödylliseltä sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti. Ensimmäisenä käyttökelposena lainauksena silmiini osui tämä:
”Aivoterveydelle parhaita ovat kuorolaulu, lautapelit ja tanssiminen. Ja vapaaehtoistyö!”
Ensimmäisenä ajatuksenani oli hehkuttaa tätä lainausta markkinointihenkisesti ja kannustaa kaikkia tulemaan meille vapaaehtoisiksi, mutta se ei juuri nyt tuntunut luontevalta. Sen sijaan tämän blogauksen pointtina on kannustaa ihmisiä huolehtimaan omastaan ja myös toisten mielenterveydestä yksinkertaisesti olemalla läsnä heidän elämässään omana itsenään. Ottakaamme haasteeksemme ymmärtää toisiamme kaikista erilaisuuksistamme huolimatta!

 

Tämä kohta kirjoituksesta iski erityisesti:
“Kun ihminen jää liian yksin, hän alkaa seurata muiden käyttäytymistä ikään kuin liian herkällä korvalla. Tutkimusten mukaan yksinäisyys myös synkentää havaintoja. Esimerkiksi työkaverin ärtynyt ilme voi näyttää vihaiselta ja radiossa soiva surullinen musiikki voi kuulostaa lohduttomalta. Ikävä palaute jää yksinäisen mieleen paremmin kuin kehut.”
 
Tämä koskettaa myös sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiviä – tuolla pelollahan on taipumusta johtaa eristäytymiseen ja sitä kautta yksinäisyyteen. Ja sitten kynnys ottaa yhteyttä toisiin ihmisiin kasvaa luvattoman korkeaksi, kun jotenkin vaan toisten hyväntahtoisetkin eleet ja sanat tulkitsee ensisijaisesti potentiaalisina dissauksina, epäluottamuksen osoituksina yms.
 
Ohjaan sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien vertaistukiryhmää, ja keskustelimme viimeksi eilen meidän sosiaalisesti ahdistuneiden ihmisten taipumuksesta keskittyä, varsinkin uudessa seurassa, tilanteen tarkkailuun ja välttää tapahtumien/keskustelun keskipisteessä olemista. Mulle tämä työ on tarjonnut mahdollisuuden (no… pakon, mutta myönteisen sellaisen =) harjoitella suuna päänä olemista, joka on toki mullekin ihan luonnollista tutussa ja turvallisessa seurassa. Siinä on ehkä samalla vaivihkaa laajentunut niiden tilanteiden piiri, jotka koen tarpeeksi turvallisiksi ottaakseni suhteellisen lunkisti ja keskustellakseni asioista avoimesti. Sitä on toki auttanut sekin, että olen näissä töissä tavannut paljon mukavia ja kiinnostavia ihmisiä työkavereista ja vapaaehtoisista toiminnassamme tapaamiini ryhmäläisiin.
 
Kannustan muitakin, joillle sosiaaliset tilanteet ovat hankalia, poistumaan hetkeksi mukavuusalueeltaan itselleen sopivalla tavalla. Se auttaa oppimaan uusia, vähemmän kyynisiä ja varautuneita tapoja olla toisten ihmisten seurassa. Toiset ihmiset ovat kuitenkin meille kaikille se mielenterveyden mahdollistava juttu. Haluan kiittää omasta hyvinvoinnistani kaikkia ystäviä ja kaikkia niitäkin ystävällisiä tyyppejä, joita en tunne! Ja jos nyt satuit olemaan minulle epäystävällinen tai epäkohtelias stressaavassa tilanteessa, en kanna kaunaa, koska tiedän itsekin olevani välillä ärsyttävä känkkäränkkä ja tulkitsevani sosiaalisia tilanteita vähän nurinkurisesti.
 
Mukavaa ja aurinkoista kevättä kaikille toivottaen,
Juuso